21.3.13

Osa-aikainen unelma-ammatti


Pienenä vastasin, että minusta tulee isona johtaja, mutta oikeasti minulla on ollut hirvittävän vaikea ymmärtää mitä haluaisin isona tehdä. Nyt kun eläkeikä alkaa hahmottua horisonttiin tiedän mitä haluan. Haluan sellaisen työn, jossa aamulla kun herää voi päättää mitä sinä päivänä tekee. Opettajan ammatissa taas jokainen päivä on hyvin tarkkaan lukkarissa ja jopa vuodet toistavat itseään. Ehkä en ole unelma-ammatissani.
Toivon, että jokaisella opiskelijalla on oma unelmansa tulevaisuudesta, mutta ymmärrän hyvin, jos alle kakskymppinen ei tiedä vielä mitä isona tekee. Oma unelmanikin on vielä pienen pohdinnan alla eli onko mahdollista, että olisi ammatti, jossa voisi aamulla päättää mitä haluaa tänään tehdä? Tietysti lehtorina saan kesä- ja heinäkuussa aika vapaasti toteuttaa unelmaani ja lisäksi joskus sattuu opetukseton jakso. Nykyinen unelma siis voi toteutua osa-aikaisesti. Olen hetkittäin unelma-ammatissani! Tärkeä on prosessoida omaa unelmaa ja tehdä työtä sen hahmottamiseksi – erityisen tärkeää se on jokaiselle opiskelijalle, koska heillä unelma on vielä niin hattaraa.
Kävimme Salonseudun ammattiopistossa katsomassa visualistien työskentelyä. Siellä oli vastassa joukko palavasieluisia OPETTAJIA. Minulle jäi vahvasti tunne, että kollegat saavat päättää itse mitä he haluavat tehdä ja tekevät sen. He työskentelevät minun unelma-ammatissani, ja lehtoreina. Pieni henkilöhistorian tarkastelu ja muistan eläneeni saman vaiheen. Olin projektissa ja teimme kaikki töitä sydänverellä. Olen elänyt unelmaani, vaikka en silloin sitä huomannutkaan.
Unelmani on saada tehdä mitä haluaa. Miksi joku maksaisi siitä, että teen mitä haluan? Jos ei voi muuttaa tekemistä, voiko muuttaa omaa haluamistani? Mitä minä oikeastaan haluan tehdä? En uskalla sitä vielä pohtia, koska se on niin vahvaa lääkettä. Haluaminen voimistaa hirvittävästi sitoutumista työhön ja tuo tunteet pintaan. Ensin pitää opetella luopumaan ja hetkessä eläminen ennen kuin voi tuoda tunteet byrokraattiseen organisaatioon. Meillä arki on elämää suurten hallinnollisten linjausten ja pienten hallinnollisten sielujen ristipaineessa. Tahtominen tuo ongelmia ja tunne voimistaa pettymykset lähes sietämättömäksi. Ei siis kannata haluta, mutta silloin taas on vaikea elää unelmaa. Sekö on lehtorin malli oppijalle?
Vanha oppi rasittaa vaatimuksella, että työ olisi hoidettava kunnolla ja lehtorin pitäisi jotenkin kasvattaa tulevia ammattilaisia. Hallinnollinen toimi on opetussuunnitelman lääpäisy, joka riittää palkanmaksun perusteeksi, mutta vastaa kokoonpanolinjaston työtä kiinalaisessa tehtaassa. Jotenkin olisi katkaistava tämä kehitys. Hallinto tietysti yrittää optimoida talousrealiteetit, mutta siitä huolimatta jotain järkevää toimintaa olisi yritettävä säilyttää – edes opetuksessa.
Salon visualistit olivat innostuneita sekä opettajat, että opiskelijat ja molemmilla oli töitä – nyt ja tulevaisuudessa. Lisäksi toiminta sopi budjetin raameihin ja pystyi toteutumaan konsernista huolimatta. Voiko siis olla mahdollista, että opetus olisi tehokasta – siis tehokas väline opiskelijoiden unelmien toteuttamiseen ja ammatillisen roolin löytymiseen? Ehkä siinä samassa myös opettajan unelman täyttymiseen eli saisi tehdä sitä mitä haluaa? Tai että edes uskaltaisi haluta jotain? Miten se sanonta menee: ”leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä”. Minusta meidän ei kannata niin hirvittävästi välittää hallinnosta vaan tehdä vaan järkeviä asioita. Kyllä ne siellä pilkut löytää ja pyytää korjailemaan isoja alkukirjaimia sisäisiin raportteihin, mutta entä sitten. Nautitaan niistä pienistä hetkistä jolloin saamme tehdä niitä asioita, joille sielu palaa.
Katsokaa keikkailu blogia – siinä on hirvittävä määrä kehitystyötä takana, joka ei olisi onnistunut virkamiestyönä.